Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!

30.06.2023

KORMUKSEN JA POPEDA-KITARISTI COSTELLO HAUTAMÄEN YHTEISTYÖ SAI MUSIIKIVIDEON
Suomirockyhtye Kormuksen uusimmalta albumilta Episodi 4: Kuka ajaa? toukokuussa julkaistu single Maailma on mun feat. Costello Hautamäki saa ansaitsemansa videon.
Videolla mukana on tietenkin yhtyeen lisäksi kappaleen säveltäjä Costello Hautamäki. 
"Manserockin perilliset teki hienon biisin! Kyseinen kappale ei mahtunut Popedan viimeiselle levylle, joten Antonin kysyessä minulta biisiä Kormukselle, löysin tämän pöytälaatikostani.
Sanoin Antonille, että tee teksti niin biisi on sun! Oli mukava päästä mukaan laulamaan ja soittamaan kappaleelle. Mikä hienointa, Kormus teki kappaleesta juuri oman näköisensä version. Kauan eläköön Manserock!" Costello Hautamäki fiilistelee.
Videon on kuvannut yhtyeen luottotekijäksi muodostunut Värevisionin Antti Väre.
Annetaan hänen kertoa itse enemmän:
"Tällä videolla jätettiin kaikki turha kikkailu pois ja keskityttiin olennaiseen. Siis siihen missä Kormus on parhaimmillaan eli soittamiseen ja esiintymiseen. Kaikista yhtyeelle tekemistäni videoista tästä tuli heti oma suosikkini. Tämä on Kormusta!" 
 
Kormuksen levynjulkaisukiertue etenee ja kesän aikana yhtye nähdään vielä ainakin Aitoon Kirkastusjuhlilla, Kangasalafesteillä, Myllyrockissa ja Kuhmalahti Pullingissa.
Uusi albumi löytyy suoratoistopalveluista ja CD-versiota myy rockpaidat.com, Levykauppa Äx ja Swamp music.
Yhtyeen juhlavuoden huipennus nähdään lauantaina 18.11. Kangasala-talossa, jossa julkaistaan yhtyeestä kertova dokumentti. Illan kruunaa parituntinen juhlakonsertti, joka on läpileikkaus yhtyeen matkasta.
Liput myynnissä nyt!
Ja se video! Katso se tästä: https://www.youtube.com/watch?v=z32VzVYycUU
07.11.2023JUHLASINGLE JULKI 17.11.2023!
11.10.2023KORMUS-NÄYTTELY AUKEAA!
30.06.2023Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!
23.05.2023JUHLAKONSERTTI 18.11.2023 Kangasala-talossa
19.05.2023EPISODI 4: KUKA AJAA? on nyt julkaistu!
21.04.2023MAAILMA ON MUN feat. Costello Hautamäki 28.4.2023
29.03.2023UUSI ALBUMI ENNAKKOMYYNNISSÄ NYT!
27.03.2023UUSI ALBUMI JULKAISTAAN 19.5.2023!
24.03.2023LUOTA MUHUN on nyt julkaistu!
20.02.2023RokuliKormusOrkesteri julkaisi videon!

Siirry arkistoon »