Tarinoita biisien takaa.
"HILJAISUUS"
"Hiljaisuus" on Mölinää-levyn viimeinen viisu ja samalla viimeinen laulu, mikä tälle levylle kirjoitettiin. Tää on erobiisi, johon on lisätty musiikillisesti Pink Floydmaisia elementtejä. Biisin äänityssessioissa sovitusta muutettiin vielä radikaalisti. Kappaleesta kokeiltiin useaa eri versiota, kunnes päätimme pysyä tässä usvaisessa tunnelmassa ja kappaleen pohja soitettiin livenä jammaillen purkkiin. Biisiä fiilistellessä äänittäjä Jani Viitanen totesi, että kappaleeseen sopisi loistavasti Safka Pekkosen soittama hammond. Idea oli mielestämme loistava, mutta miten me nyt Safka tähän saataisiin. Jani otti puhelimen ja soitti Safkalle ja asia oli sillä selvä! Kappale on soitettu harvakseltaan keikoilla, mutta toiveita kuulee runsaasti. Kappale on selvästi puolustanut paikkansa levyn päätösraitana.
"SE EI HAITTAA MUA (Tapani)"
"Se ei haittaa mua (Tapani)" -biisi kulkee bändin kesken nimellä "Tapani." Tämä kappale on myös saanut alkusysäyksensä Sakkolihakauppa-orkesterin reeneissä. Kappaleen työnimi oli "Suomalaisen miehen satiiri" ja vasta studiossa tajuttiin, että biisin nimessä on kielellinen virhe. Soitimme jopa Pauli Hanhiniemelle varmistuspuhelun ja sieltä tuli vastaus, että eihän se pojat suomea ole. Siinä sitten pähkäiltiin pari tuntia tekstiä, että miten sitä muutetaan ja yhtäkkiä Porin lahja maailmalle, Jani Viitanen, sanoi nimen TAPANI ja teksti saatiin kasaan. Kappaleen sanoma on, että voi olla ylpeä itsestään, vaikka muut nauraisi. Kova keikkahitti.
"MÄ OON VAIN MÄ"
"Mä oon vain mä" on biisi, johon Anton teki tekstin ensin. Ideana oli tehdä skapunk-tyylinen meno biisi. Anton lähetti Karille tekstin saatekysymyksellä perinteiseen tyyliin: "Onko tää ihan paskaa?!" Karilta tuli nopeasti vastaus "EI!"ja mukana oli ääniviesti, josta löytyi melodiapätkä, joka oli ruvennut soimaan Karin päässä tekstiä lukiessa. Melodiasta tuli kappaleen kertosäe ja torviteemat. Tältä pohjalta Äikäs löi biisin kasaan.Kappaleen tekstissä Anton haluaa tuoda esiin asioita jotka koskettavat suurinta osaa ihmisistä. Ulkonäköpaineet, huono itsetunto ja liian kova itsekuri. Kappaleessa kehotetaan olemaan oma itsensä ja hankkiutumaan eroon ihmisistä jotka eivät anna sun olla mikä oot. Biisin keskeinen teema on "Elä ja anna toisten elää."
"KORPIT"
Täyskymppi on Korpit. Kaksikon Äikäs-Aaltonen käsistä lähtenyt teos. Korpit on viimeisiä biisejä, joita levylle tehtiin keväällä 2019. Tästä tehtiin demoja useampi: Oli Kotiteollisuus-tyylistä ja pianoballadin tyyppistä lähestymistä. Lopulliseen muotoonsa biisi sovitettiin studiossa. Headline-studion legenda ja isäntä Jani Viitanen oli sovituksessa merkittävästi mukana. Kappaleen väliosan raskas sävy keksittiin studiossa. Ensimmäisen oton jälkeen Viitanen huusi tarkkaamosta jätkien luureihin: "JUMALAUTA! TÄMÄ ON KORMUSTA!" Korpit on biisi, jossa sävel ja tarina tukevat toisiaan hienosti.
"ÄKKILÄHDÖLLÄ BILLUNDIIN"
Äkkilähdöllä Billundiin on MÖLINÄÄ-levyn yhdeksäs surmanluoti. Tämäkin ralli on tehty Hämeenkyrössä porukalla Uutela-Flinkman-Äikäs. Saman porukan kynistä syntyivät albumin kappaleet Sid ja Nancy sekä MC Perkele. Tämä on keikkabiisien aatelia ja tässä on ainoa kaksimielinen vitsi, mitä Popeda ei ole käyttänyt ennen meitä. Kari Luomaharju on luonnehtinut kappaletta rock-oopperaksi. Biisi äänitettiin toukokuussa 2018 ja on yksi ensimmäisiä albumille äänitettyjä kappaleita.
"VEDENPAISUMUS"
"Vedenpaisumus" on Mölinää-albumin kahdeksas ihme. Kappaleen tarina alkoi syksyllä 2018, kun legendaarinen Sakkolihakauppa-orkesteri harjoitteli Jämsässä Olkkolan telakalla. Jussi Rantasella oli tämmöinen teksti ja sitä vähän sävellettiinkin. Keväällä 2019, kun Kormuksella oli levy tekeillä, tämä teksti tuli Siikan Pekan heitosta taas esiin ja Anton sävelsi sen. Nopeasti tulimme siihen tulokseen, että tämä ralli sopisi oikein hyvin uudelle Kormus-levylle. Biisissä haettiin selkeesti vähän Uniklubi-, Viikate- ja Yö-tyylistä fiilistä. Studiossa Jani Viitanen sanoi kitaramaailmasta, että noin hänkin olisi soittanut vuonna 85. Tämä biisi sopii tämänhetkiseen tilanteeseen oikein hyvin. Ja vinkkinä: toimii sitä paremmin, mitä lujemmalla kuuntelee.
"GAMBIAAN"
Mölinää-lätyn seittemäs kipale. Vinyyli- ja kasettiversiossa B-puolen ensimmäinen kappale. Anton kirjoitti kappaleen keväällä 2019. Biisin taustalla on tositarina. "Gambiaan" oli alusta asti biisi, joka ikäänkuin soitti itse itsensä. Ekoissa treeneissä katsottiin soinnut ja soitettiin biisi lähes kerrasta läpi sellaisenaan, jona se levyllekin päätyi. Tuottajaguru Jimi Hautamäen kanssa esituotantotreeneissä katsottiin stoppeja ja erilaisia rumpukomppivariaatioita läpi ja lyötiin biisi kasaan. Biisin upotettiin myös neljän sekunnin tribuutti debyyttialbumiamme kohtaan. Studiossa haimme Byrds- ja Eagles-tyylistä lähestymistä lyömällä 12-kielinen akustinen kitara kiinni Marshalliin. Lopputuloksen kuulette levyltä.
"MC PERKELE"
Kormuksen toinen juhlasingle kertoo kauniin tarinan pieleen menneestä illasta. Mitä tapahtuu, kun tavallinen, arvokkaasti käyttäytyvä suomalainen mies päättää pysähtyä yhdelle päiväoluelle, tapaa tuttunsa ja tutustuu räppäri MC Perkeleeseen? Suihkulähteisiin kustaan ja pakomatka on tosiasia.Tämä kappale kirjoitettiin myös porukalla Äikäs-Uutela-Flinkman. Antonilla oli jonkinlainen sävellys valmiina, johon oli kirjoitettu tekstikin, mutta se ei oikeen lähtenyt. Joten Hämeenkyrössä oli jälleen sessiot. Tästä tuli selkeesti rajumman puoleista Kormus-matskua, jossa on hienosti pilke silmäkulmassa. Kappaleeseen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka kuvaus-sessiot oli mahtavat! Videolla yhtyeen jäsenet löysivät itsensä luonnerooleistaan. Jos video on vielä katsomatta, katso se nyt! Biisi julkaistiin samana päivänä, kun yhtye juhli 5-vuotista taivaltaan.
"KEHOLLANI PUHUN"
Kehollani puhun on levyn luuvitonen ja viimeisin single. Kappale kirjoitettiin tammikuussa 2019 Hämeenkyrössä Jari Uutelan kanssa ja se syntyi helposti. Ideana oli tehdä rokkaavalle levylle sopiva rakkauslaulu, jossa on hyvä sanoma. Treeneissä biisi soitettiin lähes kerrasta läpi sellaisenaan kuin se levylle päätyi. Joskus biisit sain sovittavat itse itsensä. Biisillä romantisoidaan koko sydämestä ja ollaan valmis muuttamaan toisen vuoksi vaikka pohjois-Koreaan. "Kehollani puhun" on rehellinen rakkauslaulu, jossa toista rakastetaan täysillä juuri sellaisena kuin hän on. Keikoilla biisi saa kovemmatkin karjut tarttumaan daamiinsa ja tanssimaan stadioneille sopivan kertosäkeen tahtiin. Siksipä tätä onkin hieno esittää livenä. Kokonaisuuden kruunaa hieno kitarasoolo!
"PELASTUSRENGAS"
Kappale sai alkunsa Antonin sävellyksenä "Hendrix Bon Jovi".Käytyään Jimi Hautamäen pajalla, sovituksen ja demolaulun jälkeen työnimeksi vaihtui ”I Wanna See You”. Seuraavaksi mietittiin, että mistäs teksti? Koska biisissä koettiin jonkinlaista sukulaisuutta aiemmin julkaistuun "Unissakävelijään", jonka tekijätiimistä löytyi Holmalana tunnettu Vesa, päätti Anton ottaa yhteyttä häneen uudemman kerran. Herrat päätyivät Kormuksen treenikämpälle Messukylään, jossa kävi vahinko. Anton antoi Gretsch-kitaransa Vesalle, Vesa soitti H-mollin, alkoi näppäillä country-tyylistä kuviota ja pian "Asfalttisotilas"-kappale oli kirjoitettu! Jahka vahinkobiisi oli saatu valmiiksi, palattiin tähän alkuperäiseen sävellykseen, josta siis puuttui teksti. Tunnelmaan päästyään herrat saivat pian valmiiksi "Pelastusrengas"-nimisen tekstin. Samalla siitä tuli yksi ensimmäisistä "Mölinää"-albumille äänitetyistä kappaleista. Studiossa ajatuksena oli soittaa grungesti.
"VERENNEITO"
"MENE"
Keikoillakin hyväksi biisiksi todettu "MENE", Mölinää-albumin kakkosraita. Tähän kappaleeseen Anton halusi tekstillisesti tuoda omaa elämänfilosofiaansa siitä, kuinka elämässä riittää neuvojia ja ihmisiä, jotka ovat kovia kertomaan miten olisi järkevää tehdä päätöksiä elämän suhteen ja välttää mokia. Sehän on ihan hianoo, että neuvotaan, mutta mokat nyt vaan on yksinkertaisesti osa elämää ja niitä tulee varmaankin kaikille. Tärkeätä on vaan päästä niistä yli, uskoa omaan juttuun ja mennä eteenpäin. Kappaleen musavideo julkaistiin marraskuun lopussa 2019. Sen kuvasi Erkki Salonen ja editoi rumpalimme Kari. Video on dokumentti Mölinää-levynjulkaisukeikalta Tampereen Bar Ihkusta 5.10.2019. Videolta löytyy paljon tuttuja, joten keikalla olleen kannattaa tsekata, oletko mukana.
"SID JA NANCY" - kertojana Anton Äikäs
Sid ja Nancy on Mölinää-levyn avausraita ja ensimmäinen single, joka albumilta julkaistiin. Tämä biisi asetti meille linjan millaista albumia ollaan tekemässä. Sid ja Nancy on myös ensimmäinen kappale, joka on kirjoitettu tekijätiimillä Äikäs-Uutela-Flinkman. Jari ja Salla tuli katsomaan meidän keikkaa, kun olimme soittamassa Kyröskoskella Ravintola Kosken Wintissä helmikuussa 2018. He tykkäsivät kovasti meidän meiningistä ja sovittiin, että Antza käy kokeilemassa biisintekoa heidän kanssaan. Keväällä 2018 sitten pidettiin ensimmäiset ”Hämeenkyrö-sessiot” , joista Sid ja Nancy on peräisin. Sid ja Nancy on selkeesti hard-rockimpaa Kormus-matskua ja se on kivenkova keikkastyge. "Sid ja Nancy" kertoo vakavan tarinan parisuhteesta, jossa rakkaus voittaa kaiken. Lähes jokaisen lähipiiristä löytyy tuttuja tai läheisiä joista usein ihmetellään: "Mikä heidät pitää yhdessä? Hehän tuhoavat toisensa?!" Tämä kappale kertoo pilke silmäkulmassa rock-poljennolla yhden tällaisen pariskunnan tarinan, joiden keskinäistä salaisuutta muut eivät voi ymmärtää. Kappaleen musavideo kuvattiin Tampereen Vihahuoneessa. Videolle saatiin hyvää aggressiota
"TÄMÄ BLUES" - kertojina Anton Äikäs ja Allu Aaltonen
Allun kanssa tehtiin paljon biisejä vuosina 2011-2014, mutta tässä oli pieni tauko välissä ja tein paljon monien muitten tyyppien kanssa lauluja. Loppuvuodesta 2018 alettiin taas tekemään yhdessä ralleja ja niitä on syntynyt tässä oikeen hyvä määrä. Tämä blues on ensimmäisiä stygejä, joita teimme viime syksynä. Tässä biisissä on todella painava teksti ja koitin tehdä sävellyksen, joka palvelee tekstiä. Onnistuinko? Sen päätätte te. Tämä kipale on Kormuksen historian pisin kappale ja ehkä myös kunnianhimoisin teos tähän mennessä. Äänimaailmassa mun mielestä kohtaa hienosti Juice Leskinen & Coitus Int ja Metallica.
- Anton
Välillä varmasti kaikista tuntuu, että blues soi. Toisilla lujempaa, toisilla useammin, toisilla liikaa, mutta luulen että lähes kaikilla joskus. Voihan olla, että jollakin elämä on pelkkää rock n rollia. Onnea sinulle. Tämä blues on synkkä laulu. Eikä onnen kukkuloilla tuollaista voisi kirjoittaa. Ei se mitään. Kysytäänkö tänään kaverilta kuulumiset tosissamme? Kun ei nää pinnan alle, voi siellä syvää olla.- Allu
"KUN MÄ BAILAAN (PG)" kertojina Anton Äikäs ja Jussi Rantanen
Me käytiin Luomaharjun kanssa katsomassa Peer Güntia Tampereen Klubilla. Keikan aikana mietin, että kuinka hienosti nää biisit käy jalalle, että munkin täytyy tehdä joku tämän tyylinen biisi. Peer Günt on ollut lähellä sydäntä ihan pikkupojasta, kun isäni soitti niitten ”Backseat”-levyä kotona. Tää on samalla kunnianosoitus bändiä kohtaan. Sävellys valmistui hyvin vaivattomasti ja kitarat täytyi tottakai soittaa capon kanssa. Teksti syntyi, kun Jämsärokin pioneeri Jussi Rantanen saapui Pirkkalan palatsiin. Joimme Lidlin ”spurgukaljaa” eli Olut-olutta ja kirjoitimme hauskoja laineja. - Anton
Jaa kertoa stoori "Kun mä bailaan"-biisin syntymästä. Long story short: Yhden tähden Jallu, kaksi miestä ja sauna. Pyh! Näin se tarina oikeasti meni: Oli tarkoitus lähteä juhlimaan Antsan synttäreitä eräänä kauniina helmikuisena päivänä. Matkan varrella allekirjoittaneen puhelimeen saapui äänitiedoston sisältänyt WhatsApp-viesti. Mississippin rämeisen deltan makuinen country-blues rämisi luurin kaikurasiasta. "Tee tähän sanat, matkalla" luki viestissä myös. Paljon on luottoa, tuumin, kun olin jo Ruutanan Shellin ohittanut ja kiidin Ferrarillani kohti moottoritietä ja Suomen pääkaupunkia Tamperetta. Nopeasti päässäni kyhäsin tarinan miehestä, joka ei saanut kotoota lähtiessään muuta kuin "100 metriä etumatkaa".Anton oli sitä mieltä, että voisi olla jotain positiivisempaa. Vattu! Tarviiko kaikkien biisien lähtee "Me tultiin taas Virroille saunomaan"?Uusi yritys. Alkuun piti saada jotain Peer Günt -tyylistä suomenkielellä. Banaani sille, joka keksii uutta: "T-luupihvi ja kaljaa naamariin"!Laini toisen perään heiteltiin mitä idioottimaisempia lauseita kunnes huomattiin että tässähän on fiksumpi ralli kasassa kuin oli tarkoituskaan!Koska tää on totuus!Kun mä bailaan, mä pukeudun Elviksen paitaan! - Koskenpäällä 29.4.2019 Suurlähettiläs J. Rantanen
"KORNI RAKKAUSLAULU" kertojina Anton Äikäs ja Kari Luomaharju
Luomaharju lähetti mulle pitkästä aikaa tekstin. Onhan hän kumminkin sanoittanut Suomirockin klassikot ”Lattias on mun kattoni” ja ”Urbaanit valot”. Tästä tekstistä mulle tuli jotenkin mieleen Baddingin ”Nuori rakkaus” niminen biisi. Koitin säveltää tätä siihen suuntaan. Studiossa haettiin myös samaa fiilistä. Soundi referenssinä toimi Irwin Goodmanin ”En kerro kuinka jouduin naimisiin”. - Anton
Biisi sai alkunsa, kun olin kauniina talvipäivänä lenkillä Hakametsän Mc'Donaldsin kohdalla. Päässä alko soimaan The Rasmuksen "Rakkauslaulu" ja huvitti kuinka hyvällä tavalla korni se biisi on. Samalla kirosin ittekseni, ettei tullut koskaan 15-vuotiaana kirjotettua mitään kornia rakkauslaulua, joka naurattais nyt vuosia myöhemmin. Päässä lähti samalla hetkellä pyörimään teksti "Hei tyttö, mä pidän sua kädestä kii, kun mennään yhdessä elokuviin." JUST! Tämä se on! Tuli sellanen fiilis, että juuri noinhan sitä 15-vuotias kirjoittaa biisiin. Kun palasin lenkiltä kotiin, oli teksti kokonaan valmis. Biisiin oli muodostunut tarina, jossa yhdistyy teinirakkaus ja myöhempien aikojen huoltajuuskiista. Kerroin tekstistä seuraavana päivänä Antonille joka pyysi sen heti itelleen työstettäväksi. Iltaan mennessä oli uusi Kormus-biisi valmis. - Kari
"JA MÄ LAULUN TEIN" kertojina Anton Äikäs ja Allu Aaltonen
"Ei paniikkia" -ep:n ensimmäinen biisi. Kappale sai alkunsa, kun eräänä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, Kissanmaan Vexi Salmenakin tunnettu, ystäväni Allu Aaltonen lähetti mulle tekstien, jonka hän omien sanojensa mukaan oli kirjoittanut kahdessa minuutissa. Allu löi haasteen tiskiin: sävellys pitäisi tehdä samassa ajassa. Ajo-ohjeena oli kuunnella Bon Jovin "Wanted (Dead or alive)." Sävellys syntyi vaivattomasti, mutta tarina ei kerro kauanko siinä meni. Musiikillisesti mielestäni tässä on sellainen "Lynyrd Skynyrd kohtaa Trio Niskalaukauksen" -fiilis.
- Anton
Tämä biisi oli erikoiscase kaikella tavalla. Ollaan Antonin kanssa tehty varmaan yli sata laulua. Ne on yleensä syntyny tietynlaisissa tapahtumissa, tilanteissa ja ajassa. Yleensä tekstit on muhineet pöytälaatikossa kauan ja niitä on heitelty roskakoriin kuin koripalloa. Viime talvena oli vaihe, jolloin lauluja meni paljon roskiin. Helmikuisena yönä matkustin bussilla kotia kohti. Haastoin itseni kirjoittamaan laulun ennen kuin olisin perillä 10min matkan jälkeen. Kello oli 04:36. Tekstistä puuttui vielä pari säettä juuri ennen viimeistä pysäkkiä. Oli pakko saada teksti valmiiksi ennen kuin olisin oman pysäkin kohdalla, sillä sormet eivät kestäisi kirjoittaa pakkasessa. Tein säkeet ja lähetin laulun Antonille. Aamulla herätessä päätä särki. Puhelimeen oli tullut demo. En ehtinyt kuunnella sitä kokonaan. Teksti oli keskeneräinen ja outo, mutta kuitenkin sisälsi sen paremman kääntöpuolen tästä kolikosta, jonka toisella puolella oli se aamuinen olo. Laulu kertoo siitä sekunnista, kun kuvittelee voivansa lentää. Se on paras tunne. Totesin Antonille, että "Hyvä ralli, rokrok!" Kului muutama viikko ja sain viestin: "Biisi äänitetty, tulee eepeelle!" Silloin kuuntelin laulun kokonaan. Olisi ehkä pitänyt korjata pari kohtaa tekstistä.
- Allu
"AUTOLLA KANARIAN SAARILLE" kertojana Kari Luomaharju
Erään keikkareissun päätteeksi Kormus majoittui Muroleen kanavalle ja päätyi pitämään yölliset jamisessiot. Noissa sessioissa perustettiin Kontra-coverbändi, joka ei tosin vielä ole tehnyt yhtään keikkaa. Niitä odotellessa! Anton huusi rumpujen takaa, että "laula jotain!" Vanhana Kontra-fanina mieleen tuli heidän näkemyksensä Irwin Goodmanin klassikosta "Autolla Kanarian saarille". Muistelisin, että Kormuksen versio on vielä hieman lyhyempi kuin Kontralla. Ainakin toinen kitarasoolo puuttuu meidän versiosta. Ilmeisesti sain asiani sanottua yhdellä kitarasoololla.
Kappale äänitettiin saman session päätteeksi kuin "Lemmikkihautuumaa". Ykkösellä purkkiin ja laulut päälle. Se on siinä!
"LEMMIKKIHAUTUUMAA" kertojana Kari Luomaharju
Jo ensimmäisestä Kormus-keikasta alkaen mulla on ollut tapana käydä encoreissa tulkitsemassa jokin kappale. Vuosien saatossa keikoilla on tullut laulettua Sleepy Sleepersiä, Hurriganesia, Kontraa, Ramonesia ja Hurriganesia. Kun Kormus kävi kevättalvella 2018 Headline-studiolla äänittämässä, meille jäi studiosession lopuksi ylimääräistä aikaa. Kysyttiin äänittäjä-Guru Viitaselta saadaanko vetää pari keikkaklassikkoo nauhalle. Näin tehtiin! Jätkät koppiin ja biisit ykkösellä purkkiin! Laulut äänitettiin toisella otolla päälle.
"Lemmikkihautuumaa" on vanha Ramones-klassikko "Pet Semetaryn" suomennos Pojat-yhtyeeltä. Viitanen hoksasi meidän vedon jälkeen toimineensa äänittäjänä myös tässä Poikien versiossa.
"NYT TAJUAN SEN (2018)" kertojana Anton Äikäs ja Kari Luomaharju
Me saatiin tähän biisiin tosi hyvin uutta puhtia. Tässä biisissä trion hienous tulee hyvin esiin. On ns. paljon tilaa liikkua. Tässä biisissä on hiano melodia ja tätä on kiva soittaa! Hyvä biisi! Kantsii kuunnella! -Anton
Mieleen on jäänyt kappaleen tekstin syntyhistoria. Anton oli ennen Kormuksen ekaa levyä tehnyt biisistä instrumentaaliversion. Haluttiin tehdä hyvään biisiin teksti, jotta saadaan siitä meille uus teos! Anton tuli meikäläisen luo kahville ja istuttiin pöydän ääressä. Lähinnä se oli sitä, että heittelin ilmoille huonoja lauseita, jotka Anton korjas "Ei se noin mee, kun näin!" Ollaan oikeastaan aika montaakin tekstiä tehty niin, että joku heittelee Antonille ehdotuksia, jotka se tyrmää, mutta saa kimmokkeen keksiä ite paremman! Näin se bändi ruokkii toisiaan. Ja niin pitääkin. - Kari
"URBAANIT VALOT (2018)" kertojana Anton Äikäs ja Kari Luomaharju
Nyt sitä meininkiä-eepeen kuudes ralli. Tämäkin biisi päivitettiin siihen muotoon millainen se on ollut jo pitkään keikoilla. Alkuperäinen versio oli enemmän ns. Rentun ruusu -tyyppinen. Tämä uusi versio on enemmän, sitä mitä meidän bändi on keikoilla "kovaa ajoo", mutta pysytään tiellä! Kari Luomaharju kiteyttää tekstissä hianosti muusikon elämän. -Anton
Biisistä äänitettiin demo vuonna 2014 Jammi Humalamäen olohuoneessa. Anton lauloi demotekstinä mitä mieleen juolahti ja heitti pallon mulle: "Tee Luomaharju teksti!" Mun on vaikea alkaa synnyttää tekstiä tyhjästä. Tarviin yleensä johtoidean, jonka ympärille alkaa stoori kasaantua. Näihin aikoihin meidän orkesterilla oli tapana vierailla Tampereen keskustan jami-illoissa. Teksti on puhtaasti havaintokartta siitä, mitä keskustassa tapahtuu aamuyöllä ja sen jälkeen. Muistakaa: keskustasta pääsee aina pois aamun ekalla! - Kari
"KELLE LAULAN TÄNÄÄN? (2018) kertojana Anton Äikäs
Tää biisi löytyy myös alunperin meidän ekalta levyltä. Tää on yks ekoja sävellyksiä, joita oon Kormukselle tehnyt. Meillä oli ollut pitkään puhetta Hauli Brosin Juri Lindemanin kanssa, että joku biisi pitäis yhdessä tehdä ja erään kerran sitten istuimme Pispalan pulterissa ja soitin Jurille kappaleen demon ja Jurihan innostui siitä heti. Juri sitten soitti eräänä päivänä, että teksti on valmis, että tuus kahveelle. Mää menin kahveelle ja Juri sanoi, että siinä on sulle teksti, jota voit laulaa vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä. Hyvä teksti ja hyvä biisi! Ottakaa haltuun!
säv: Anton Äikäs, san: Juri Lindeman, sov: Kormus
"LATTIAS' ON MUN KATTONI (2018)" kertojana Anton Äikäs ja Kari Luomaharju
Nyt sitä meininkiä -eepeen neljäs biisi. Tää biisihän löytyy alunperin meidän ensimmäiseltä pitkäsoitolta "Julkista materiaa", joka on muuten myyty loppuun eli yli 1000 kappaletta ympäri Suomea! Meillä on jo jonkin aikaa ollut visiona, että ois hianoo tehdä muutama biisi uudestaan. Varsinkin ne, mitkä on pysyneet settilistassa "kaikki nämä vuodet". Tässä biisissä on Kari Luomaharjun kova teksti! Ottakaa haltuun! Tää on hyvä versio käy jalalle. - Anton
En ollu koskaan aiemmin tosissaan yrittäny kirjottaa tekstejä. Keväällä 2014 olin työharjoittelussa Linnainmaan koulussa vahtimestarina ja istuin yksi kahvitunti tietokoneen ääressä lukemassa Ilta-Sanomia. Yhtäkkiä päässä alkoi soida biisin ekat rivit "Neljä seinää, joista maalit lohkeaa..." Tykkään ite kovasti teksteistä, joissa on tarina ja jotka maalautuu silmien eteen elokuvana sitä mukaan, kun biisiä kuuntelee. Tähän biisiin saatiin hieno, yksipuolinen rakkaustarina kerrostaloelämästä. Kappaleen teksti syntyi hyvin kivuttomasti. Tarina oli niin selkeä. Treeniksellä jätettiin muutamia täytesanoja pois, niin saatiin kertsi rullaamaan mukavasti. Tämä on muuten ensimmäinen Kormus-biisi, joka on aikoinaan debyyttialbumin julkaisun yhteydessä soinut radiossa! - Kari
Säv: Anton Äikäs, san: Kari Luomaharju, sov: Kormus
"TÄÄ ON TAIKAA" - kertojana Anton Äikäs
Uuden Nyt sitä meininkiä -eepeen kolmosraita. Tää biisi tehtiin alunperin jo "Ottakaa te tää!" -pitkäsoitolle, mutta biisi ei silloin vielä löytänyt muotoaan. Tää on kumminkin hyvä biisi ja otettiin tää pieneen käsittelyyn, niin tästä tuli todella kova. Me ollaan aina digattu semmosista biiseistä, missä on tarina ja tässä on semmonen! Ota haltuun!
Säv/San: Anton Äikäs & Vince Boncamper, Sov: Kormus
"PAKKO PÄÄSTÄ POIS" - kertojana Anton Äikäs
Tässä uuden Kormus "Nyt sitä meininkiä" -eepeen kakkosraita Pakko päästä pois. Biisi on alunperin Tehosekoitin-yhtyeen tuotantoa vuodelta 1998. Tämä biisi on pyörinyt meidän settilistassa jo jonkin aikaa ja ollaan tykätty soittaa tätä. Monet on jopa luulleet, että tää on meidän oma biisi ja silloin versio on onnistunut, kun se kuulostaa omalta biisiltä. Biisissä kuullaan myös kaunista naisääntä ja sen veti Maija Mäkelä. Tää on kova!
Säv: Matti Mikkola, San: Matti Mikkola & Otto Grundström
"MAAILMANKAIKKEUDEN SUVIJENKKA" - kertojana Anton Äikäs
Suomen kovimmalta Kormus-yhtyeeltä ilmestyi perjantaina 1.6. uusi Nyt sitä meininkiä-ep! Eepeen avausraita on Maailmankaikkeuden suvijenkka. Kappale on alunperin Popeda-yhtyeen tuotantoa vuodelta 1987. Itellä on aina ollut haaveena, että olisi siistiä versioida joku Popedan biisi. Miksi valitsimme juuri tämän? Koska kappale on unholaan jäänyt helmi, kappaleen teksti on tälläkin hetkellä ajankohtainen ja tätä ei oo kukaan muu tietääkseni vielä tehnyt! Me saatiin tästä tehtyä tosi hyvä versio! Tää on kova!
Kappaleeseen tehtiin myös musiikkivideo, jossa meillä oli näyttelemässä legendaarinen bassotaiteilija nimeltään Jyrki Melartin. Jyrki oli heti täysillä messissä ja diggasi meidän meininkiä! Touko Helanen (Pieni Mediatalo) kuvasi ja teki meistä komeita! Video löytyy tuolta: https://youtu.be/qknDPckv5lg. Ottakaa haltuun! Saa ja pitää jakaa!
Maailmankaikkeuden Suvijenkka:
Säv: Costello Hautamäki San: Pauli Mustajärvi, sov: Kormus
"KÄYK' SÄ USEIN TÄÄLLÄ?" - kertojana Anton Äikäs
"Käyk' sä usein täällä" on periaatteessa ensimmäinen single, joka
uudelta Ottakaa te tää! -levyltä julkaistiin. Silloin, kun meillä oli
ensimmäiset levyn esituotantosessiot, niin tuottajamme Olli Anttila sanoi heti, että "tää on muuten levyn eka sinkku". Ja oli kyllä hyvä valinta. Biisistä tehtiin myös mahtava musiikkivideo, jota on katottu hieno määrä Youtubessa ja sai biisin jonkin verran myös radiosoittoa!
Kappaleen teksti/sävellys syntyi eräänä lauantai-aamuna, kun tuli hieman
krapulaisessa olotilassa tartuttua kitaraan. Tää oli kyllä semmonen
ralli jota ei niin sanotusti tarvinnut juurikaan tehdä, se vaan tuli!
Tekstissä olen yrittänyt kertoa sitä mitä on keikoilla sivusta nähnyt,
kuinka monella tavalla miehet yrittää iskeä naisia. Sitten itte nauraa
itekseen ja miettii, että tosta ei tuu mitään. On se silti hienoa, että yritys on kova! Kiitokset vielä kappaleen teossa auttaneille Kai Hokkaselle ja Anttilan Ollille.
"MITÄ SILLOIN TEET?"
"MItä silloin teet?" oli viimeinen biisi, mikä levylle tehtiin. Biisi löysi lopullisen muotonsa vasta studiossa. Biisin oli aluperin tarkoitus olla hitaampi ja vähän modernimpi, jopa räpähtävä biisi, mutta biisistä tulikin levyn raskain biisi.
Teksti-idea oli alusta asti samanhenkinen, kuin siitä tulikin. Yritimme kovasti tehdä biisistä positiivisemman, mutta se ei vaan onnistunut ja näin jälkikäteen aatellen hyvä niin, että mentiin tolla meiningillä.
Mä oon aina digannu biiseistä missä on tarina ja missä on jotain mikä saa ihmiset miettimään asioita. Tää on synkkä biisi, mutta ajankohtainen. Tätä biisiä kirjoittaessa mietin paljonkin sitä, että joillakin ihmisillä elämä menee oikeesti niin kuin tossa biisissä eli ei se vesisateessa roudaaminen niin kauheeta ole! Ei vaan olkaa onnellisia siitä mitä teillä on!
"TAIVASKIN KIRKASTUU"
"Taivaskin kirkastuu" kirjotettiin vähän ennen viime joulua. Mentiin Holmalan Vesan kanssa Kormuksen treenikämpälle ja ruvettii takoon. Se oli se päivä kun satoi ensimmäiset lumet ja kaikkialla luki taas, että talvi yllätti autoilijat.
Silloin, kun Vesan kanssa puhuttiin, että mennään tekeen biisiä niin tarkoitus oli tehdä älytön rokkibiisi, mutta onneksi tällä kertaa ei tehty. Tykkään nimittäin vetää tota biisiä tosi paljon ja jengikin kuulemma diggaa tätä rallia!
Tää oli kyllä kanssa niitä biisejä mitä ei kovin kauaa hinkattu. Tää tuntu niin valmiilta jo ekan session jälkeen et ei sitä sen jälkeen ole juurikaan muokkailtu.
Biisin sanoma on se, että kaikki tarvii ystäviä! Rock ja Pop!
ISI AJAA HILJAA
"Isi ajaa hiljaa" lähti sillä tavalla liikenteeseen, että basistimme Aaron kaveri ehdotti meitä tekemään biisin liikenneruuhkasta ja innostuin siitä kovasti.
Meillä oli sitten Hautamäen Jimin kanssa seuraavalla viikolla biisintekosessio ja heitin tämän ajatuksen ilmoille johon Jimi taas tarjosi mieletöntä riffittelyä ja sopan resepti oli käsissämme.
Biisin tarkoitus on kuvata omia ja lähipiirin tuntemuksia liikenneruuhkassa. Tällä kertaa päädyttiin suhteellisen yltiönegatiiviseen ilmaisuun.
Studiossa biisiin saatiin hyvää AC/DC henkeä ja stadion huutoja! Tuttu juttu -lopetus kruunaa kaiken!
AINA (2017)
"Aina"-biisi julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015. Versio oli hieman erilainen, mutta biisi on niin "suosittu" meidän tuotannosta ja halusimme sen ehdottomasti levylle mukaan. Alkuperäinen versio on enemmän rautalanka/iskelmä -tyyppinen ja tää levylle tullut versio on popimpi. En mää osaa sanoo kumpi noista versioista on parempi. Mää tykkään molemmista tai ainakin niissä kummassakin kuuluu ajankuva! Tämä uusi versio sopi tähän levy kokonaisuuteen paremmin.
"Aina"-biisin kirjoitin, kun tulin ensimmäisille lomille armeijasta. Tää on niin perinteinen rakkauslaulu, kun olla voi. Toimii silti vaan kuin juna! Tää on kanssa niitä biisejä mitkä vaan tuli yhdeltä istumalta.
YHDEN ILLAN PRINSESSA
Toinen singlelohkaisu "Ottakaa te tää!" -levyltä.
Eräänä kauniina päivänä olimme Aaron ja Karin kanssa koittaneet useita tunteja keksiä jotain timanttia tavaraa, mutta ei lähtenyt yhtään. Yhtäkkiä tapahtui ihme ja rupesin soittamaa ska-tyylistä kitarakuviota. Sitten sitä jammailtiin jonkin aikaa ja tajuttiin, että tässä on ideaa.
Tekstin tekeminen kyseiseen kappaleeseen oli yllättävän pitkä prosessi.
Aluksi mietittiin, että mistä tää ny kertoo, mutta ei tullut mitään mieleen. Paitsi yhtenä päivänä kuulin Karin yhdestä sukulaisesta, joka oli tehnyt muutamia ns. Tinder-matkoja ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tekstin ensimmäinen säkeistö kirjotettiin aikalailla Olli Anttilan kanssa kahdestaan. Toisen säkeistön ja kertsin kirjoitin Jenniina Jähin kanssa. Oli mahtavaa, että tämmöiseen tekstiin saatiin myös naisnäkökulmaa.Viimeinen säkeistö kirjoitettiin studiossa juuri ennen laulusuoritusta.
Kappaleen sävellys oli alunperin ska-henkinen, vähän Police tyyppinen, mutta
tuottaja Anttilan avulla löysimme uusia puolia kappaleeseen. Kertsin melodiaa vähän viilattiin ja keksittiin torvi-teema.
Trumpettia muuten soitti Eero Ruhanen ja taustahuudot mylvii Petra-Miisa Juusenaho.
Tämä biisi tosiaan pääsi Radio Suomipopin Pop Top10 -listalle ja oli siellä 50 päivää. Spotifyssa on kuunneltu n.45 000 kertaa.
Musiikkivideota on katsottu 21 703. Nää on meidän kokoiselle bändille isoja saavutuksia! Kiitos paljon siitä.
EN OSAA PÄÄTTÄÄ
"En osaa päättää" on ensimmäinen kappale mitä tuottajamme Olli Anttilan kanssa aloimme nysväämään "Ottakaa te tää!" -albumille. Olli toi mukanaan hianosti nykyaikaisempaa soundia tähän biisiin.
Biisistä tuli loppujen lopuksi aikamoinen "teos". Ainakin, kun sitä kuuntelee tulee semmoinen fiilis, että kaikki on mahdollista. On tilusooloa, modulaatio, räpähtävä toinen säkeistö ja dramaattinen c-osa. Mitä muuta biisi tarvii?
No on se teksti hyvä olla.
Tekstissä on henkilö, joka on ollut pitkään parisuhteessa, mutta haluaisi juosta ns. myös muihin pesiin. Silti hän pitää kumppanistaan eikä osaa päättää ollakko yhdessä vai elää villinä ja vapaana.
Hetkenlaulaja kaiho toi tähän kappaleeseen tiukkaa elämänkokemusta!
Ps. Toivottavasti joku joutuu tekemään tästä joskus lapun.
KUNINKAITA TÄNÄ ILTANA
Tää oli sävellyksenä semmoinen, että meni pitkään ennen kuin tää löysi oman muotonsa. Muoto löytyi pitkälti Olli Anttilan ansiosta.
Tekstin idea tuli siitä, kun kävin viime vuonna lauluntekijävalmennusta Ikaalisissa ja meillä kävi Sere-niminen räppäri luennoimassa. Hän antoi sitten mulle ja Samu Peltolalle tehtävän tehdä biisi miesten saunaillasta. Lopullinen teksti sai muotonsa vasta juuri ennen biisin laulamista.
Silloin, kun olin vetänyt biisin narulle niin oli vähän semmoinen fiilis, että onko tää nyt kumminkaan hyvä biisi. No vastaus: onhan tää!
EN HELPOTUSTA SAA
Tämäkin biisi syntyi Ikaalisten lauluntekijä-valmennuksen aikana. Kappaleen riffi on pyörinyt
pöytälaatikossa jo pidempään. Kun kappaletta ruvettiin tekemään, niin
alunperin kertosäkeistö oli erilainen. C-osa oli kanssa erilainen, mutta
muokattiin valmiiksi vain pari päivää ennen äänitystä.
Kappaleen teksti on hyvin ajankohtainen, koska samassa tilanteessa olevia ihmisiä on paljon!
Olen hyvin tyytyväinen tekstiin. Tää on hiano biisi vetää. Mun mielestä kappaleen riffi on yksi parhaimpia keksimiäni riffejä.
TÄTÄ, SITÄ JA TOTA
Tää biisi syntyi myös Ikaalisten lauluntekijä valmennuksen aikana. Eija Hinkkala
piti meille jotain luentoa, jossa puhui aiheesta, että on paljon
lauluntekijöitä ja muidenkin alojen ihmisiä, jotka puhuu tekevänsä tätä,
sitä ja tota, mutta mitään ei tapahdu. Minähän nokkelana poikana
kirjoitin ton ylös ja kun pääsin kotiin aloin kirjoittamaan kappaletta.
Kertsihän menee näin: "Tahdot tehdä tätä tätä tätä sitä ja tota. Eihän siitä tule mitään jollet heti alota."
Sain kertosäkeistön tekstin ja sävellyksen valmiiksi, mutta säkeistöjen tekstit ei oikeen irronnut niin pyysin avuksi Vince Boncamperin. Vincen kanssa ne oli helppo tehdä.
Tää biisi meinattiin jättää pois tältä levyltä, mutta onneksi ei jätetty. Tää on kova. Olen erityisen ylpeä kertosäkeistön alla menevistä ns. "Vares-kitaroista." Oli myös mahtavaa, kun Vesa Holmala toi Hämeenkyrön voimaa kappaleeseen!
MUN VUORO USKALTAA
Tää oli ensimmäinen biisi mitä pyörittelin jo "Julkista materiaa" levyn jälkeen. Tässä selkeesti haettiin alunperin semmosta Beatles-meininkiä, mutta levyllä tää on ehkä enemmän semmosta Van Halen/Popeda -osastoo. Mulla oli vähän erilaisempi laulumelodia kertsiin, mutta tuottajaguru Anttila tiesi taas miten hittejä tehdään.
Tekstin teko oli tähän biisiin aika pirun vaikeeta, mutta kyllä se sieltä taas löyty, kun ei luovuttanut. Tämän levyn tekeminen on selkeesti ollu meikäläiselle se kaikista kehittävin prosessi sanoittajana. Aiemmin en ole juurikaan tekstejä tehnyt vaan paljon kovemmat jätkät on ne tehnyt. Tällä levyllä halusin kumminkin olla tekemässä jokaista tekstiä, koska määhän ne laulan.
Tekstin idea on se, että ole oma itsesi ja tee ne asiat mitä haluat tehdä. Muilta saa kysyä mielipiteitä ja ottaa vaikutteita, mutta sun elämää ei elä kukaan muu kuin sää itse.
Toteuta haaveesi, koska elämässä ei vituta niin paljon mitkään muut asiat paitsi ne, mitä et tehnyt.
VERKKO
Levynteon loppuvaiheessa alkoi tunnetusti olla kiire ja juuri niihin aikoihin tutustuin henkilöön nimeltä Matthau Mikojan. Matthau sitten eräänä päivänä lähetti mulle demon, josta innostuin heti.
Tuottajamme Anttilan Olli tykkäsi biisistä myös tosi paljon ja sanoi, että tästä tulee tulevaisuuden häätanssi. No siitä kommentista innostuneena aloin kirjoittamaan kappaleen tekstiä. En halunnut tehdä imelää rakkauslaulua vaan arkisen rakkauslaulun ja tykkään
tekstistä. Olli sovitti biisiin hienot viulut ja vain stadionit odottavat!