LUOTA MUHUN on nyt julkaistu!

24.03.2023

UUSI SINGLE "LUOTA MUHUN" ON NYT JULKAISTU!
Kuuntele Spotifyssa: https://spoti.fi/40fO40a
Kuuntele YouTubessa: https://bit.ly/3TGBdBp

Kahden menevämmän singlen jälkeen on aika
tunnelmoida amerikka-sävytteisen balladin tahtiin

10-vuotisjuhlavuottaan viettävä suomirock-yhtye Kormus tarjoilee tänään faneilleen herkempää tulkintaa Luota muhun -singlen muodossa. Toukokuussa ilmestyvältä albumilta on tähän mennessä julkaistu kappaleet Kukaan ei vie multa rock 'n' rollii, Sä voit auttaa sekä Kaupunki (feat. Päivi Lepistö).
Uusi biisi Luota muhun sai alkunsa jo vuonna 2017 yhtyeen laulaja-kitaristi Anton Äikkään esitellessä biisiaihioitaan muun muassa Bloodpit-yhtyeessä sekä soolourallaan toimineelle Matthau Mikojanille. Herrojen yhteistyönä syntyi kappaleen säkeistö melodioineen, johon Anton sävelsi itsekseen myöhemmin kertosäkeistön.
”Biisin demo kulki vuosia nimellä ’Tästä tulee jotain oikeesti!’, sillä uskoimme vahvasti biisiin ja sen tunnelmaan, mutta lopullinen teksti syntyi vasta uutta albumiamme työstäessä, kun Jaakko Linnovaara tarttui toimeen.
Lopullisen silauksen biisiin toi amerikkalaisen Jason Dunklen soittamat pedal steel -kitarat. Raidat on myös soitettu Amerikasta käsin, joten tunnelma on juuri oikea! Kannen kuva on ottanut Jykä Sirainen, joka kävi levytyksen aikana reissulla Teksasissa. Tämä on kansainvälinen biisi suomeksi laulettuna”, yhtye kommentoi.
Kappaleen sanoittaja Jaakko Linnovaara kertoo:
”Kun kuulin Antonin ja Matthaun sävellyksen, siinä oli mielestäni jotain erityisen ajatonta ja kaunista. Ikään kuin rockballadi, jota kuunneltiin jo vuonna 1970, ja tullaan kuuntelemaan vielä vuonna 2070. Ajattelin, että tekstin pitää olla jotain sen mukaista - aitoa ja ikuisista aiheista. Luottamuksesta kertova teksti alkoi rakentua virtaavaan veteen liittyvien kielikuvien ympärille, ja jotain oleellista sain mielestäni kiteytettyä kertosäkeen loppuun: rakkaus jonka sä jaat, on rakkaus jonka sä saat - tää joki virtaa aina takaisin.”
Kormus juhlii 10-vuotista uraansa läpi vuoden keikkailemalla ahkerasti. Keikkavuosi huipentuu marraskuussa pidettävään juhlakonserttiin, jonka suunnitelmat on pidetty toistaiseksi visusti salassa.
Tänä kesänä Kormuksen voi myös bongata seuraavilla kesäfestareilla:
26.5. Akaafest, Akaa
10.6. Pöheikön pölläys, Ylöjärvi
15.7. Kangasala Fest, Kangasala
Kansikuva: Jykä Sirainen / Editointi: Kari Luomaharju
Promokuva: Juha Mäkelä
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jere Saajoranta
+358 45 237 7878
jere.saajoranta@gingervine.com
Ginger Vine Management & PR
06.03.2024Kormus Nokian Kerholassa 6.4.2024
22.02.2024Tiedote: Muutoksia Kormuksen keikkailussa
21.02.2024Anton ja Kari pääkirjasto Metsossa
12.01.2024Muutoksia keikkamyynnissä!
22.12.2023JOULUYLLÄTYS! UUSI LEVY ULKONA!
08.12.2023KUUHULLU-single ja Persvakomuusikot-kirja julkaistu!
07.11.2023JUHLASINGLE JULKI 17.11.2023!
11.10.2023KORMUS-NÄYTTELY AUKEAA!
30.06.2023Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!
23.05.2023JUHLAKONSERTTI 18.11.2023 Kangasala-talossa

Siirry arkistoon »