Huhtikuun klupi-vieraat julki

07.04.2017

Kormuksen isännöimä featuring-klupi Tampereen Kalevassa sijaitsevassa Public House Huurteessa.

Huhtikuun vieraina vuorossa ovat Tampereen Pispalan maamerkin, Hauli Bros -yhtyeen, solisti Juri Lindeman ja kitaristi Kalle Alatalo. Herrat ovat luotsanneet "harjurock"-yhtyettään jo vuodesta 1996! 

Hauli Bros on vuosien aikana julkaissut neljä pitkäsoittoa:
Haulit himaan (2005)
Mitään ei saa pitää (2008)
Valmis kaikkeen (2010)
Juhla, jota elämäksi kutsut (2013)

Tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Hehkussa, Kanssasi huomisen, Mitään ei saa pitää ja Pelle. Kormus-klupilla herrat avaavat tarinoita kappaleiden takaa. Tule kuulemaan hienoja tarinoita.

Orkesteri on omien keikkojen lisäksi ehtinyt säestää monia tunnettuja muusikoita mm. Juice Leskinen ja Pauli Hanhiniemi. Orkesteri keikkailee sekä bändinä että duona. Muut jäsenet ovat Selkä Pulkkinen - basso ja Harri Vainionpää - rummut.

Juri ja Kalle ovat tehneet yhteistyötä myös Kormuksen kanssa. Kalle tuotti Kormuksen debyyttialbumin "Julkista materiaa" vuonna 2014 ja sävelsi levylle "Naapuri"-biisin yhdessä Antonin kanssa. Juri puolestaan on sanoittanut Kormuksen "Kelle laulan tänään?" -kappaleen samaiselle albumille. Lisäksi Jurin Mercedes Benz nähtiin "Yhden illan prinsessa" -videolla.

KORMUS-KLUPI feat. JURI LINDEMAN & KALLE ALATALO
SU 23.4.2017, KLO 20
PUBLIC HOUSE HUURRE, TAMPERE.

Tervetuloa Huurteeseen!

06.03.2024Kormus Nokian Kerholassa 6.4.2024
22.02.2024Tiedote: Muutoksia Kormuksen keikkailussa
21.02.2024Anton ja Kari pääkirjasto Metsossa
12.01.2024Muutoksia keikkamyynnissä!
22.12.2023JOULUYLLÄTYS! UUSI LEVY ULKONA!
08.12.2023KUUHULLU-single ja Persvakomuusikot-kirja julkaistu!
07.11.2023JUHLASINGLE JULKI 17.11.2023!
11.10.2023KORMUS-NÄYTTELY AUKEAA!
30.06.2023Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!
23.05.2023JUHLAKONSERTTI 18.11.2023 Kangasala-talossa

Siirry arkistoon »