EPISODI 4: KUKA AJAA? on nyt julkaistu!

19.05.2023

Kormuksen kovasti odotettu
Episodi 4: Kuka ajaa -albumi julkaistiin tänään!

10-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävällä yhtyeellä on odotuksen
arvoista tapahtumaa luvassa läpi vuoden

 
Vuonna 2013 Tampereella tamperelaisittain ja tamperelaisella rock-otteella perustettu Kormus on nyt vahvasti 10-vuotisjuhlahumun pyörteissä eikä meno ota laantuakseen, sillä keikkoja ja juhlallisuuksia on luvassa koko vuoden tarpeiksi! Yhtyeen kovasti odotetulta neljänneltä albumilta Episodi 4: Kuka ajaa tarjoiltiin ensipuraisu Kukaan ei vie multa rock ’n’ rollii viime marraskuussa, ja nyt koko manserock-pläjäys on viimeinkin kansan kuultavilla.

”Albumin äänitykset starttasivat kesällä 2021 Kuhmalahden Rantasaunalla Horsepower-basisti Jykä Siraisen ilmaistua kiinnostuksensa tehdä kanssamme äänityksiä. Tuolloin tarkoituksemme oli tehdä vain EP”, yhtyeen laulaja-kitaristi ja toinen perustajajäsen Anton Äikäs kertoo ja jatkaa:

”Biisejä tuntui kuitenkin vain syntyvän lisää ja uusia äänityssessioita sovittiin. Pian huomasimme äänittäneemme lähes kolmekymmentä uutta laulua. Päätimme yhteistuumin, että näistä biiseistä kasataan yhtyeen juhlavuodelle uusi pitkäsoitto!”

Albumin virallinen julkaisukeikka soitetaan lauantaina 20.5.2023 yhtyeen kotiluolassa Tampereen Public House Huurteessa. Keikalle on vapaa pääsy ja paikkoja on rajoitetusti, joten saapumalla ajoissa varmistat paikkasi keikalla. Tästä starttaa yhtyeen kesän kestävä levynjulkaisukiertue, jolla yhtye nähdään omien keikkojensa lisäksi myös muutamilla kyläfestareilla.

Kesän keikkarupeaman jälkeen Kormuksen juhlavuosi huipentuu kymmenvuotiskonserttiin Kangasala-talossa lauantaina 18.11.2023! Konsertti tulee sisältämään yhtyeestä kertovan dokumentin ensinäytön sekä kaksituntisen konsertin, joka on kattaus yhtyeen koko urasta.

Albumilla vierailee myös varsin vakuuttava vierailijakaarti, kuten muun muassa Hanoi Rocksista ja Popedasta tuttu Costello Hautamäki, Movetronin Päivi Lepistö sekä Hauli Bros -yhtyeen Juri Lindeman, jolta kuullaan levyn alku- ja loppupuheet. Lisäksi Popedan ex-kosketinsoittaja Jani Kemppinen lähti mukaan soittamaan Kaksi tarvitaan -kappaleelle.

”Kaksi tarvitaan on Antonin ja Jaakko Linnovaaran kirjoittama iloinen kesäbiisi, joten halusimme nostaa sen näin kesän kynnyksellä vielä erikseen esiin! Tämä oli niitä kappaleita, jotka käytännössä sävelsivät itse itsensä. Tarttuva kertosäe sai seurakseen kesäfiiliksen tuoksuisen tunnelman varsin helposti”, yhtye kertoo.

15 kappaletta sisältävän albumin lisäksi Kormus on julkaissut tapansa mukaan myös B-puolet levyn kaikille sinkkukappaleille. Täten uusia biisejä on yhteensä huimat 20 kappaletta!

”Päätimme, että tehdään niin pitkä levy kuin hyvältä tuntuu. Omakustannebändinä olemme siinä asemassa, ettei kukaan sanele mitä saamme tai emme saa tehdä. Se voi toki olla myös huono asia, mutta juhlavuoden kunniaksi päätimme vetää mieluummin överit kuin vajarit”, rumpali Kari Luomaharju kertoo.
 
Kappalelistaus:
1. Juri’s speech 1
2. Maailma on mun (feat. Costello Hautamäki)
3. Kaupunki (feat. Päivi Lepistö)
4. Kukaan ei vie multa rock ’n’ rollii
5. Luota muhun
6. Sä voit auttaa
7. Eilen oli kivaa (feat. Kätilö Mäkinen & Pekka Siika)
8. Intiaan
9. Toivon siivut
10. Kaksi tarvitaan
11. Älä luovuta
12. Päässä Kusta
13. Veriveljet
14. Ota kiinni, jos saat
15. Sekoillaan
16. Titityy
17. Juri’s speech 2

Kormus on uuden albumin myötä valmiina myös haastatteluihin! Levytysprosessin taustalla on ollut erittäin vaikeita aikoja, ja yhtye on ollut jopa lopettamispäätöksen partaalla. Matkan mutkien kautta luovuus ja soittamisen ilo ovat kuitenkin nyt täysin uudella tasolla, ja kesän keikkoja kohti kulkeva yhtye on uransa parhaassa kunnossa!
 
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jere Saajoranta
+358 45 237 7878
jere.saajoranta@gingervine.com
 
Ginger Vine Management & PR
www.gingervine.com

17.07.2024Haminan keikka 19.7. peruttu!
12.07.2024ILTAMIIN-video nyt YouTubessa
03.07.2024Pippalomaniasta julkaistiin nyt CD-painos!
28.05.2024Uusi single ILTAMIIN 31.5.2024
22.05.2024KEIKKAJULKISTUS! Suomirockin piirimestarit Oliver ja Kormus Tampereella ja Helsingissä elokuussa!
06.03.2024Kormus Nokian Kerholassa 6.4.2024
22.02.2024Tiedote: Muutoksia Kormuksen keikkailussa
21.02.2024Anton ja Kari pääkirjasto Metsossa
12.01.2024Muutoksia keikkamyynnissä!
22.12.2023JOULUYLLÄTYS! UUSI LEVY ULKONA!

Siirry arkistoon »