Mansesteri feat. Kormus -single julkaistu!

11.02.2023

MANSESTERI-yhtye tiedottaa:

Ollaanpa rehellisiä. Manserockista kun puhutaan uudemman sukupolven edustajissa, kiistatta ensimmäinen mieleentuleva ja ehdottomasti tunnetuin on KORMUS.

Ollaan way back fiilattu heidän meininkiä, sekä draivia ja oltu muutenkin heidän kanssa satunnaisesti yhteyksissä ja heitelty yläfemmoja lukemattomilla yhteiskeikoilla. Jossain vaiheessa mietittiin että kun molemmat meistä ollaan Tampereen yksiä näkyvimpiä yhtyeitä omissa genreissään, niin olisi upeaa yhdistää rehellinen Manserockki ja räppi!

Jo vuosia takaperin tästä oli puhetta, mutta se sitten jostain syystä jäi roikkumaan. 

Saimme kuitenkin ensimmäistä yhteistyötä tehtyä heidän kanssaan jo 2017, kun he esiintyivät (tosin anonyymeinä) meidän "Turbulenssi" -kappaleen musiikkivideolla.

Mc Mane julkaisi myös "Friday Night Special Guest" -projektissaan 2021 vuonna kappaleen "Ennustus", jossa Kormuksen solisti Anton laulaa kertosäkeen ja vinguttaa upeat kitarasoolot.

Viime vuonna kun olimme hyvän ystävämme, sekä vakkarituottajamme Zankien kanssa biisileirillä, tuli uusimman kappaleemme "PÄÄPÄIVÄ":n pohja sävellettyä, sekä kertosäkeen idea kirjoiteltua. Silloin mietimme että tähän täytyy saada joku kova vierailija vetämään kertsi. 

Kappaleen saundi oli alunperin hyvin koneellinen, sekä alkuperäinen rumpukomppi oli 80-luvun synthwave osastoa.

Idea kappaleen sanoituksiin alko muodostua, ja alunperin tavoittelimme nostalgista "good old times" -fibaa, mutta sitten kirjoittaessa se muotoituikin enemmän "Hangover" -leffojen tyyliseksi polttarisekoiluksi, mikä oli ihan tervetullut vivahde! Kappaleen kertosäkeen "Hei äijät, vietettiinks mun häitä?" -fraasi kiteyttää koko paletin, sekä kappaleen agendan. Siinä se oli sitten, polttaribängeri!

Vähän aikaa asiaa pyöriteltyä ajattelimme, että tähän olisi niin kova saada KORMUS vetämään kertsi ja soittamaan oikeita instrumentteja konesaundien sijaan. Niimpä lähdimme sumplimaan asiaa heidän kanssaan yhdessä ja lopputulos onkin sitten historiaa ja kuunneltavissa Spotifyssä!

Valitsimme tähän mainoskuvaan Kormuksen bändin vanhan promon, koska tässä kappaleella on vielä juuri bändin jättäneen Aaro Alatalon soittamat bassot 🙏

Iso kiitos Zankielle sävellyksestä, sekä Kormukselle kun lähditte ennakkoluulottomasti mukaan kappaleelle!

Kiitos jäminpilotti / huvilavuokrausguru biisileirimme mökkimajoituksesta, jossa kappale sai alkunsa!

🍻 MANSESTERI X KORMUS - PÄÄPÄIVÄ
ULKONA NYT! 🍻

06.03.2024Kormus Nokian Kerholassa 6.4.2024
22.02.2024Tiedote: Muutoksia Kormuksen keikkailussa
21.02.2024Anton ja Kari pääkirjasto Metsossa
12.01.2024Muutoksia keikkamyynnissä!
22.12.2023JOULUYLLÄTYS! UUSI LEVY ULKONA!
08.12.2023KUUHULLU-single ja Persvakomuusikot-kirja julkaistu!
07.11.2023JUHLASINGLE JULKI 17.11.2023!
11.10.2023KORMUS-NÄYTTELY AUKEAA!
30.06.2023Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!
23.05.2023JUHLAKONSERTTI 18.11.2023 Kangasala-talossa

Siirry arkistoon »