Uusi single 5.6.2020!

25.05.2020

TIEDOTE 25.5.2020
Julkaisuvapaa heti

KORMUS JA PAULI HANHINIEMI YHDISTIVÄT VOIMANSA 

Tamperelainen suomirockyhtye Kormus julkaisee uuden singlen perjantaina 5.6.2020.
Kappale on nimeltään ”Tennarin tähti” ja sen sanoituksesta vastaa Pauli Hanhiniemi.

”Olemme esiintyneet Paulin kanssa muutaman kerran ja puhuimme yhteistyöstä jo vuonna 2014 ensimmäisen albumimme kohdalla. Nyt saimme häneltä tekstin, jonka totesimme olevan aivan Kormusta. Sävelsin kappaleen ja katsoimme yhdessä, että teksti ja melodia istuvat hyvin yhteen. Pauli hyväksyi näkemyksemme kappaleesta ja laittoi vielä viestiä perään, että täydellistä tuli” kertoo Kormuksen laulaja-kitaristi Anton Äikäs.  

Myös tuottajan ja äänittäjän paikalta löytyy Kormukselle uusi mies: Yö-yhtyeestä tuttu Jari Latomaa. 

”Päätimme heti edellisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen ottaa selvää, mitä miehellä on meille tarjota. Jari on tehnyt aiemmin yhteistyötä mm. Uniklubin ja White Flamen kanssa, eli yhtyeiden, joita on pyörinyt jokaisen Kormus-muusikon levylautasella. Tämä single on ensimmäinen yhteistyömme tulos. Hän onnistui löytämään yhtyeestämme taas jotain uutta niin soundissa kuin soittajinakin” jatkaa Äikäs.

Uusi single julkaistaan kaikissa suoratoistopalveluissa. Samana päivänä starttaavat yhtyeen kesäkeikat. Ajantasainen keikkalista löytyy yhtyeen kotisivuilta.

Singlen kansi henkii yhtyeen tee-se-itse -henkeä. Kansi on kuvattu keskellä yötä yhtyeen jäsenen takapihalla katulampun loisteessa. Kantta koristava Kormus-tennari on aito. Niitä löytyy maailmasta tasan kolme paria. 

HAASTATTELUPYYNNÖT:
Anton Äikäs
anton.kormus@gmail.com

06.03.2024Kormus Nokian Kerholassa 6.4.2024
22.02.2024Tiedote: Muutoksia Kormuksen keikkailussa
21.02.2024Anton ja Kari pääkirjasto Metsossa
12.01.2024Muutoksia keikkamyynnissä!
22.12.2023JOULUYLLÄTYS! UUSI LEVY ULKONA!
08.12.2023KUUHULLU-single ja Persvakomuusikot-kirja julkaistu!
07.11.2023JUHLASINGLE JULKI 17.11.2023!
11.10.2023KORMUS-NÄYTTELY AUKEAA!
30.06.2023Maailma on mun feat. Costello Hautamäki -video ulkona nyt!
23.05.2023JUHLAKONSERTTI 18.11.2023 Kangasala-talossa

Siirry arkistoon »